HOITAJIEN ESITTELY


ANNA DOEPEL

Olen vuonna 2008 syntyneen pojan ja 2009 syntyneiden kaksostyttöjen sekä 2015 syntyneen pojan äiti. Etenkin viimeinen raskaus oli oikea tutkimusmatka raskauteen, synnytykseen sekä siitä palautumiseen. Äidiksi tuleminen ja siihen kasvaminen on ollut sekä mullistava, että mahtava kokemus ja jokainen heistä on antanut ja opettanut minulle valtavan paljon.

Jooga ja pilates harrastusten myötä kiinnostus omaan kehoon ja hyvinvointiin kasvoi, jonka seurauksena lähdin opiskelemaan hierojaksi. Valmistuin urheiluhierojaksi 2009 ja koulutetuksi hierojaksi vuonna 2012, jonka jälkeen olen suorittanut erilaisia täydennyskursseja, kuten triggerpiste, MET-tekniikka, raskaushieronta, koliikkivauvan hoito sekä intialainen päähieronta . Kiinnostus omaan kehoon on vain kasvanut joten tällä hetkellä opiskelen neljättä eli viimeistä vuotta osteopaatiksi.

Olen ollut innokas joogan ja pilateksen harrastaja vuodesta 2004 lähtien ja olen koulutukseltani STOTT Pilates ohjaaja sekä RYT 200 joogaopettaja. Lisäksi olen kouluttautunut HELLER-konseptin mukaisen synnytyksestä palautuminen ohjaajakoulutuksen ja erikoistunut erkauman ja lantionpohjan ongelmiin.

Minulle on henkilökohtaisesti ollut paljon hyötyä STOTT pilateksestä synnytyksestä palautumiseen. Olen itse kuntoutunut vaikeasta erkaumasta ja saanut apua yliliikkuvuuteeni pilates harjoittelulla ja tätä tietoa jaan kursseillani, Erkauman ja lantionpohjan hoidoissa sekä pilates valmennuksessa.

Joogasta minulla on ollut paljon hyötyä synnytyksessä ja siihen valmistautumisessa. Valitettavasti joogan hyvistä ominaisuuksista huolimatta dynaamisia joogalajeja rakastavana jatkuva suorittaminen sekä vääränlainen asenne johti aikaisemmin selkäkipuihin ja yliliikkuvuuteen. Oma keho on ollutkin paras opettajani ja ymmärrys sekä kunnioitus sitä kohtaan on vuosi vuodelta kasvanut. Tästä johtuen olen kehittänyt aivan omanlaisen tyylin ohjata joogaa, jossa hyödynnän liikeanatomiaa, pilatesta, osteopatiasta saatuja oppeja sekä vuosien kokemusta. Tätä tietoa jaan mielelläni mammajooga-kursseillani.

Kielitaito: Suomi, ruotsi ja englanti

Minut tavoittaa numerosta: 044 0723912

TUIRE SALMINEN

Olen 2004 ja 2008 syntyneiden tyttöjen äiti. Valmistuin fysioterapeutiksi 1995 ja olen erikoistunut raskaana olevien ja vauvojen hoitoon. Olen myös pilatesopettaja ja teen henkistä valmennusta ja parisuhdevalmennusta. Olen opiskellut mm. Hakomi kehopsykoterapiaa, erilaisia meditaatio-ja rentoutumistekniikoita, hengitysterapeuttisia menetelmiä, hahmoterapiaa, persoonallisuuspsykologiaa, henkistä enneagrammia ja myötätuntoista kommunikaatiota ja kohtaamista. Koulutan ja luennoin aiheista, jotka liittyvät itsetuntemukseen ja henkiseen kasvuun.

Koen tärkeäksi inspiroida ja tukea perheitä vanhemmuudessa ja parisuhteessa. Lapset tekevät tilansa aikuisten väliin. Jotta siinä tilassa olisi hyvä kasvaa, parisuhteesta on pidettävä hyvää huolta. Parisuhdevalmennus on investointi, joka tukee perhettä ja elämää kokonaisvaltaisesti ja pitkällä aikavälillä.

Valmentajana ja hoitajana oleminen edellyttää minulta aitoa ja hyväksyvää läsnäoloa itselle ja toiselle. Meditaatio on yksi rakkaimmista työkaluistani ja päivittäinen harjoitukseni muistuttaa minua siitä, kuka olen ja pitää minut lähellä sydäntäni. Lämpimästi tervetuloa hoitoon ja valmennuksiin!


ANNI STAUFFER

Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut kehon toiminnasta erilaisten liikuntaharrastusten kautta ja iän myötä kiinnostus on vain kasvanut. Urheiluhierojan opinnot 2010 auttoivat minut alkuun entistä syvemmän kehontoiminnan ymmärtämisen kanssa, josta nopeasti erikoistuin työskentelemään enemmän raskaanaolevien, synnyttäneiden sekä vauvojen parissa. Klassisen osteopatian opinnot, jotka suoritin Osteopatiakoulu Atlaksessa, veivät minut aivan uusille alueille kehon kokonaisvaltaisen hoitamisen kanssa. Osteopatialla voidaan hoitaa hyvin laajasti lähes kaikkia kehon häiriötiloja ja hoito auttaa ylläpitämään kehon luontaista terveyttä. Hoito sopii kaikille ikään katsomatta ja se sovelletaan aina potilaan sen hetkisen tilan mukaan tehtäväksi.

Olen kahden ihanan tytön äiti ja he ovat opettaneet minulle paljon vauvojen ja lasten hoitamisesta. Tämän lisäksi raskausajan haasteet sekä erityisesti äitien palautuminen raskausajasta ja synnytyksestä ovat lähellä sydäntäni, on synnytyksestä sitten kulunut vuosi tai 15 vuotta.

Minut tavoitat numerosta 046-8466279.


JOHANNA RINNE

Kiinnostuin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista omien terveysongelmien kautta. Lähdin opiskelemaan kiinalaista lääketiedettä, koska halusin apua itselleni mm. astmaan, migreeniin, vatsavaivoihin, kroonisiin alaselkäkipuihin, joka talvisiin flunssiin ja antibioottikierteisiin sekä siitepölyallergioihin. Vaivojen parannuttua kiinnostuin opiskelemaan lisää kokonaisvaltaista hoitamista ja näitä tietoja ja kokemuksia olen jakanut hoitajana yli kymmenen vuotta.


JANNA ROSENQVIST

Olen fysioterapeutti, erikoistunut äitiys- ja lantionpohjanfysioterapiaan sekä liikuntalääketieteen maisteri Lyndin yliopistosta, josta valmistui 2015. Lisäksi minulla on Pilates- ohjaajan koulutus. Minulla on pitkä yleisurheilutausta, lajinani pikajuoksu. Äitiyden myötä kiinnostus lantionpohjaan ja sen toimintahäiriöihin sekä äitiysfysioterapian erityisalaan heräsi. Raskauden aikaiset kehonmuutokset, raskauden ajan ja synnytyksen jälkeinen liikunta, erkauman hoidot, arpikudoksen käsittelyt niin episiotomian kuin sektiosynnytysten jälkeen ja lantionpohjan toimintahäiriöt (virtsan-, ulosteen-, ja ilmankarkailu) ja niiden ennaltaehkäisy ovat lähellä sydäntäni. Niin nuorilla synnyttämättömillä naisilla, kuin iäkkäämmillä naisilla voi olla lantionpohjan lihasten heikentymisestä johtuvaa virtsankarkailua tai lihasten yliaktiivisuudesta johtuvaa lantionpohjan kiputiloja.


Kohtaan asiakkaani lempeästi. Kuuntelen toiveitasi ja tavoitteitasi, ja niiden perusteella rakennamme juuri sinulle sopivan hoitosuunnitelman. Tavoitteiden saavuttamiseksi ja harjoittelun tukena voidaan käyttää niin biopalautetta kuin sähköterapiaa heikentyneiden lihasten stimuloimiseen tai rauhoittamaan rakon toimintaa. Tämän lisäksi teen myös raskausajan ja synnytyksen jälkeistä hierontaa.

Moniammatillinen yhteistyö on minulle erittäin tärkeää ja mieluisaa, jota myös hyödynnän tarpeiden mukaisesti asiakkaiteni parhaaksi. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni.
Rakkaudella, Janna

Kielitaito: suomi, ruotsi,englanti ja espanja

Yhteystietoni ovat: janna.rosenqvist@gmail.com, puh. 040-720 2506

Lisätietoja: www.fysiojanna.com


TERHI TAMMINEN

Omat lapseni ovat syntyneet v.2006, 2009 ja 2012 ja he ovat olleet tärkeät opettajat matkallani. Lasten myötä löysin omankin erityisherkkyyteni ja sitä kautta ymmärrystä ja armollisuutta omaan ja perheeni elämään.

Äitien ja perheiden hyvinvointi ja jaksaminen ovat lähellä sydäntäni. Valmistuin koulutetuksi hierojaksi kesällä 2017. Tällä hetkellä opiskelen kraniosakraaliterapiaa, joka on lempeä kehon itsekorjautunismekanismia tukeva hoitomuoto. Sillä voidaan myös rauhoittaa ylivirittynyttä hermostoa, joten se on erittäin hyvä juuri erityisherkille ihmisille.

Minulle voi varata ajan raskaushierontaan, synnytyksen jälkeiseen hierontaan, klassiseen ja urheiluhierontaan, vauvahierontaan ja vauvahieronnan ohjaukseen, intialaiseen

päähierontaan, vyöhyketerapeuttiseen hoitoon, tiibetiläiseen äänimaljahoitoon ja
kraniosakraaliterapian oppilashoitoon.

Lämpimästi tervetuloa hoitoon!


Minut tavoittaa sähköpostitse terhi@terhinhelmi.fi tai numerosta 040 581 280.

Lisää minusta ja palveluistani www.terhinhelmi.f


MEIJU AALTO


Olen vuonna 2013 syntyneen ihanan pojan äiti. Raskaus ja äidiksi tuleminen olivat minulle uskomattoman voimakkaita kokemuksia, joiden mukana elämän polku muuttui hetkessä uuteen suuntaan. Nyt päivittäin edelleen ihmettelen tuota ihmeellistä olentoa ja seuraan hämmästyneenä kasvun ja kehityksen tahtia! Äitinä oleminen on ihan parasta!

Olen valmistunut urheiluhierojaksi 2004, fysioterapeutiksi 2010 sekä PhysioTraineriksi 2017 (Pt-koulutus fysioterapeuteille). Olen lisäksi erikoistunut äitiysfysioterapiaan. Ennen omaa raskauttani työskentelin erityisesti urheilufysioterapian parissa ja asiakaskuntani koostui hyvin paljon eri palloilulajien edustajista. Olen koko elämäni pelannut koripalloa, joten tämä oli luonteva jatke työelämän puolelle. Itse urheilin hyvin monipuolisesti koko raskauteni ajan ja voin sanoa voineeni täydellisesti koko 9kk. Toivuin myös erittäin hyvin synnytyksestä. Olenkin varma, että fyysinen aktiivisuus oli avainasemassa tähän lopputulokseen. Ammatillinen suunta muuttui kuin varkain lapsen syntymisen myötä ja aloin kiinnostua henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnnista äitiyden saralla. Löysin itseni lisäkouluttautumassa raskaudenaikaiseen hierontaan ja ahmimassa tietoa niin raskauden aikaisesta kuin synnytyksen jälkeisestä liikunnasta. Opiskelin lisää palautumiseen ja vatsalihasten erkaumaan liittyvä tietoa eri kurssien muodossa. Kouluttauduin PhysioTraineriksi, josta on muodostunut minulle suuri intohimo. Siinä pystyn hyödyntämään niin monipuolisesti kaikkea mitä osaan.

Organic Spiritissä teen raskaushierontoja, klassista- ja urheiluhierontaa, synnytyksen jälkeistä hierontaa sekä äitiysfysioterapiaa. Ohjaan myös toiminnallista äiti-vauvajumppaa, jossa lähtökohtana on yksilöllisyys ja turvallisuus, tehokkuutta unohtamatta. PhysioTrainer-valmennukset äideille ovat minulle tällä hetkellä suurin kutsumukseni ja liikunnan positiivista vaikutusta tahdon ilolla viedä äideille eteenpäin.

Yhteystiedot: meiju.aalto@live.com


TERHI ELO

Oman matkani tärkeimmät opettajat ovat olleet 9-ja 16-vuotiaat poikani. Heidän ansiostaan olen tutustunut äitiyden mykistyttäviin kokemuksiin ja tunteisiin.

Synnytys on voimaannuttanut minua naisena syvällisesti. Minulle luonnollisinta oli valmistautua synnytykseen mahdollisimman hyvin ja kokea tämä ainutlaatuinen tapahtuma vauvani kanssa mahdollisimman luonnollisesti, ilman lääketieteellistä puuttumista. Tätä kokemusta ja tietoa jaan mielelläni eteenpäin.

Ja syntymänsä jälkeen nämä minun ihanat koliikkipoikani opettivat minulle kuinka koliikin voi hoitaa oireettomaksi hieronnan, äidin ruokavalion ja luontaistuotteiden avulla. Onneksi olin opiskellut vauvahieronnan ohjaajaksi jo ennen poikien syntymää. Tätä tietoa jaan mielelläni eteenpäin kaikille vatsaongelmaisten vauvojen vanhemmille!

Olen toiminut hieronta-alalla 21 vuotta, joista 16 vuotta Helsingin Hieronta-Akatemian johtajana ja hieronnan opettajana. Olen peruskoulutukseltani fysioterapeutti ja olen erikoistunut äitiysfysioterapiaan. Lisäksi olen opiskellut akupunktiota, lymfahierontaa, vyöhyketerapiaa, erilaisia energiahoitoja sekä vauva- ja raskaushierontaa. Olen käynyt myös doulakoulutuksen sekä vauvahieronnan ohjaajakoulutuksen. Valmistuin keväällä 2015 EASEL-Ohjaajaksi ja koulutus antaa minulle valmiuksia ohjata tunteiden käsittelyä kehohoitojen ja keskustelun avulla esim. synnytyksen jälkeisen masennuksen tai keskenmenon yhteydessä.

Kiinnostukseni luontaisterapioita kohtaan on ollut opintojeni alusta alkaen ja omassa hoitolassani toteutan tätä kokonaisvaltaista näkemystä. Hoidoissa ja ohjauksissa huomioin fyysisen, emotionaalisen ja henkisen olemuspuolemme. Odottavan äidin mieli on tavallista herkemmässä tilassa ja vastaanottavaisempi kuuntelemaan kehon omia viestejä.

Vastaanotan Kirkkonummen Enkelikartanossa. Työni painottuu vauvojen vatsaongelmien hoitoon, lantionpohjan ja erkauman hoitoon sekä synnytysten stimulointiin akupunktiolla ja lempeällä hieronnalla. Lisäksi teen äänimaljahoitoja, rumpuhoitoja sekä enkelihoitoja. Nämä kaikki hoitomuodot sopivat myös raskaana oleville tai juuri synnyttäneille ja keskittyvät kehon energioiden tasapainottamiseen. Voit tutustua lisää: www.enkelikartano.fi.