PILATES KURSSI SYNNYTTÄNEILLE!


Pilates kurssi synnyttäneille perustuu STOTT pilatekseen.

Luethan huolella läpi varausohjeet ennen kuin teet varauksen! Kurssille voi ilmoittautua mukaan mikäli synnytyksestä on kaksi kuukautta. Suositeltavaa on, että olet käynyt Synnytyksestä palautuminen-kurssin, yksityisessä pilates valmennuksessa tai lantionpohja-erkauma hoidossa tai sinulla on jo aikaisempaa kokemusta vastaavasta harjoittelusta.

Kurssilla mennään kohti haasteellisempaa harjoittelua liikettä ja vastusta lisäämällä. Kurssin tavoitteena on parantaa toiminnallista ryhtiä, lisätä keskivartalon voimaa ja nivelien hallintaa, lisätä kehotietoisuutta sekä parantaa voimaa kaikkialla kehossa,
liikkuvuutta ja kestävyyttä. Kurssilla sovelletaan aikaisemmin opittua tietoa käytäntöön erilaisia apuvälineitä hyväksikäyttäen jolloin tunnilla tehtävät liikkeet ovat hallittuja ja turvallisia. Jokainen keho on ainutlaatuinen ja kaikilla on myös erilaisia tarpeita harjoitusten suhteen ja siksi pyrin ohjaamaan jokaista yksilöllisesti. Tavoitteena olisi soveltaa kurssilla opittuja asioita arjessa ja omien harrastusten parissa.

Suosittelen kurssia mikäli kaipaat ohjausta ja apua palautumiseen, tavoitteenasi on toiminnallinen ja hyvä ryhti, sinulla on suoran vatsalihaksen erkauma tai tuki-ja liikuntaelin vaivoja kuten niska- tai selkäsärkyjä. Kurssi on yhteensä 7 kertaa joista voit korvata kaksi kertaa jollain toisella kurssilla mikäli tilaa on. Voit halutessasi ottaa vauvan mukaan joko kurssitilaan tai hoitolan eteen nukkumaan tai voit tulla mukaan kurssille ilman vauvaa.

Kurssin vetäjänä toimii Anna Doepel, joka on koulutukseltaan Urheiluhieroja, osteopatia opiskelija, RYT 200 joogaopettaja sekä STOTT Pilates ohjaaja. Lisäksi Anna on käynyt saksalaisen HELLER konseptin mukaisen Synnytyksen jälkeinen palautumisharjoittelu- koulutuksen. Anna on erikoistunut raskaana olevien, synnyttäneiden sekä vauvojen ohjaamiseen, valmentamiseen ja hoitoon.


OHJEET VARAUSTA JA MAKSUA VARTEN! Luethan ohjeet huolella läpi ennen kuin teet varauksen!

Kurssin hinta: eur 115,00 joka sisältää 7 x 60 min tuntia harjoitusta sekä kurssimateriaalin. Kun maksu on suoritettu voit varata paikan osoitteessa www.varaaheti.fi/organicspirit.

Meillä käyvät myös Smartumin, Edenredin ja tyky - liikuntasetelit ja niiden kortit sekä sporttipassi. Mikäli haluat maksaa paikan päällä liikuntaseteleillä tulee sinun maksaa kurssin hinnasta puolet 58.00 eur tilille. Voit myös käydä maksamassa hoitolassa etukäteen koko kurssin hinnan. Jos haluat maksaa lahjakortilla sinun tulee antaa seurantanumero ja mille summalle lahjakortti on kirjoitettu. Muistathan ilmoittaa minulle mikäli maksat osan kurssista tai kokonaan liikuntaseteleillä osoitteeseen ph.annadoepel@outlook.com

Kurssivarausta tehdessäsi toimi seuraavasti:

1. Tarkista että haluamallasi kurssilla on tilaa ajanvarauksesta www.varaaheti.fi/organicspirit

2. Suorita maksu tilille Nordea FI87 1647 3500 0001 70 ja viestikenttään oma nimi (sama kuin millä varaus on tehty).

3. Varaa paikkasi varausjärjestelmästä www.varaaheti.fi/organicspirit. Voit varata samalla kaikille kerroille. Tärkeintä kuitenkin on, että varaus on tehty ensimmäiselle kurssipäivälle, vaikka et ensimmäiselle päivälle pääsisikään!!!

4. Voit tarvittaessa laittaa maksusta minulle viestin osoitteeseen ph.annadoepel@outlook.com

Peruutukset tehtävä 7 päivää ennen kurssin alkua jolloin maksu korvataan kokonaisuudessaan takaisin. Jos et pääse osallistumaan kaikille kerroille voit korvata max kaksi kertaa muilla kursseilla tai ohjaamillani viikkotunneilla mikäli on tilaa.

Lisätiedot: ph.annadoepel@outlook.com